Tietoa meistä

Johanna Sillanpää, eläinlääkäri

Johanna on taitava ja pidetty eläinlääkäri, jolla on vuosien kokemus niin kunnaneläinlääkärin kuin opiskelijoita ohjaavan sairaalaeläinlääkärinkin työstä. Johannan vahvuus on monipuolisuus: hän osaa hoitaa lemmikkieläimiä kissoista koiriin ja kaneihin, hevosia, tuotantoeläimiä ja jopa minisikoja ja alpakoita. Johanna tekee mielellään akuutti- ja päivystysluontoista työtä, kirurgiaa sekä kesäisin tammapraktiikkaa. Hän on työssään tarkka ja pitää osaamisensa ajan tasalla kouluttautumalla säännöllisesti.

Haave eläinlääkärin ammatista sai alkunsa lapsuudenkesistä mummolassa Etelä-Pohjanmaalla, jossa maaseutu toi eläimet ja niistä huolehtimisen lähelle sydäntä. Vapaa-ajalla Johannaa liikuttaa oma hevonen Tara.

Koulutus: Degree in Veterinary Medicine 2012

Liisa Urm, eläinlääkäri

Liisa on alueella monelle tuttu jo ennestään perheiden nelijalkaisten omaeläinlääkärinä. Hän on tehnyt aiemmin kunnaneläinlääkärin töitä eri puolilla Suomea ja on viime vuosina pyörittänyt omaa, etenkin hevosten hammashoitoihin keskittyvää praktiikkaansa. Nyt hänet voi tavata myös KasarmiVetillä pieneläinten parissa, hevosia Liisa hoitaa jatkossakin oman praktiikkansa (elainlaakariurm.fi) kautta.

Liisa pitää tärkeänä eläinten asianmukaista hoitoa ja hyvää eläinten käsittelyä. Hänen mielenkiintonsa kohteena ovat erityisesti pieneläimet ja hevoset, joiden hammashoitoon hän onkin hankkinut paljon lisäkoulutusta.

Liisa on ollut eläinrakas koko ikänsä ja harrastanut ratsastusta pikkutytöstä asti. Tällä hetkellä harrastuskaverina on sympaattinen Paavo-ruuna, ja kotona perheen lemmikkinä ovat Jussi-Kani ja Tessa-koira.

Koulutus: Degree in Veterinary Medicine 2012

Heli Reponen, eläinlääkäri

Heli on tehnyt valmistumisensa jälkeen aluksi kunnaneläinlääkärin sijaisuuksia, mutta kesällä 2019 polku ohjautui pieneläinpraktiikkaan. Heli on tarkka ja potilaidensa hoitoon omistautuva eläinlääkäri, jonka erityisiä kiinnostuksenkohteita eläinlääketieteessä ovat sisätaudit, iho- ja korvasairaudet sekä sytologia. Heli pyrkii siihen, että jokaisen potilaan vastaanottokäynti olisi mahdollisimman peloton. Heli kehittää osaamistaan osallistumalla vuosittain alan koulutuksiin.

Heli on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa lehmien, hevosen, kissojen ja kanien ympäröimänä. Nuorena vaihtoehtoja tulevaisuuden ammateiksi oli kaksi: joko kotitilan jatkaminen tai eläinlääkärin ura. Palo jälkimmäiseen vei voiton. Vapaa-ajalla Heli rentoutuu mm. ruuanlaiton, luonnossa liikkumisen ja musiikin parissa.

Koulutus: Eläinlääketieteen lisensiaatti 2018

Tiina Timo, eläinlääkäri

tiinan-kuva

Tiina on aloittanut uransa tehden kunnaneläinlääkärin sijaisuuksia ja siirtynyt sittemmin pieneläinpraktiikan pariin. Yleispraktiikan ohessa Tiinan sydäntä lähellä ovat tuki- ja liikuntaelinpotilaat sekä ennaltaehkäisevä terveydenhuolto. Potilaat ja omistajat Tiina kohtaa lempeästi ja hoitaa potilaansa tarkasti asiakkaan toiveita kuunnellen. Osaamistaan hän päivittää säännöllisillä lisäkoulutuksilla ja lisäksi Tiina opiskelee tällä hetkellä koirahierojaksi.

Unelma eläinlääkärin ammatista Tiinalla oli jo pienenä. Tiinan elämään on kuulunut koko iän tärkeänä osana luonto, koirat ja kissat, lapsuudenkodissa tutuksi ovat tulleet myös työkoirat. Nykyisin Tiinaa vapaa-ajalla viihdyttävät omat koirat; seuraneiti bichon frise Minttu sekä metsästys- ja urheilukoira lyhytkarvainen saksanseisoja Amos.

Koulutus: Eläinlääketieteen lisensiaatti 2021

Polvitarkastusoikeudet 2023

tiinan-kuva

Anne Salmela, eläinlääkäri

Tietoa meistä

Anna Kalmari, eläinlääkäri

Tietoa meistä

Monica Rauti, eläinfysioterapeutti

20230810_145052

Suomessa eläinfysioterapeutiksi opiskelu vaatii ensin opiskelun ihmispuolen fysioterapeutiksi ja sitten erikoistumisopinnot eläinfysioterapiaan. Jo opiskellessani ihmispuolen opintoja tiesin, että haluan jatkaa opintoja eläinten pariin, olenhan koko ikäni ollut tekemisissä eläinten kanssa. Eläinfysioterapiaa olen tehnyt vuodesta 2012 alkaen. Vastaanottoni suurin ryhmä ovat koirat monipuolisine fysioterapiatarpeineen, mutta käyn paljon myös tallikäynneillä erilaisten hevosten ja ponien luona. Silloin tällöin vastaanotollani käy myös kissoja, myöskin hyvin erilaisten syiden pohjalta. Odotan sitä päivää, kun vastaanotolleni saapuisi esimerkiksi agilitykani, sillä nuoruuden jyrsijäharrastusvuosista on jäljellä suuri rakkaus myös perheiden pienempiä lemmikkejä kohtaan. Toki oma kanini oli suurempi kuin nykyinen kissani. Vastaanotolleni ovatkin siis tervetulleita kaikki eläimet kokoon, lajiin, rotuun tai harrastustaustaan riippumatta.

Vastaanotolleni tullaan usein operaatioiden jatkokuntoutukseen, kuten polven eturistiside, selän välilevy tai murtumien leikkausten jälkeen. Mutta fysioterapiaa voidaan kaivata myös arkisempien operaatioiden, kuten sterilisaation jälkeen, jolloin vatsan alueen pehmytkudoksiin voi muodostua kiinnikkeitä. Vastaanotolla käydään paljon kuntoutuksessa myös ilman edeltäviä operaatioita, mutta eläinlääkärin lähetteellä, esimerkiksi nivelrikon vuoksi. Ylläkuvaamissa tapauksissa fysioterapian ensisijainen tarkoitus on edistää toimintakykyä, esimerkiksi lisäämällä liikkuvuutta, lievittämällä kipua, vahvistamalla lihaksistoa. Myös harrastus- ja työeläimet käyvät fysioterapiassa, tällöin usein kyse on optimaalisen suorituskyvyn ylläpitämisestä, jotta liikkuvuus, kehonhallinta ja voima ennaltaehkäisevät vammoja ja edistävät tehtävistä suoriutumista. Eläinfysioterapiassa keskitytään siis monipuolisesti tuki- ja liikuntaelimistöön.

Vastaanotolla huomioidaan eläin kokonaisuutena ja käydään läpi koko keho, vaikka oletuksena olisikin ongelman keskittyminen tietylle alueelle. Fysioterapian manuaalisen käsittelyn lisäksi neuvon usein helppoja harjoitteita kotona tehtäväksi, jotta vaikutukset jatkuisivat kotona pidempään tai ongelmat eivät enää palaisi. Fysioterapiassa tärkein ajatus onkin tehdä itsensä tarpeettomaksi, jos se suinkin on mahdollista. Tähän päästäkseni pyrin kouluttautumaan jatkokoulutuksissa, joista viimeisimpänä olen perehtynyt faskiatekniikoihin sekä akupunktioon.

Ajanvaraus eläinfysioterapiaan ja muut tiedustelut suoraan eläinfysioterapeutilta:

[email protected]

0407714087

Koulutus: Fysioterapeutti AMK, Eläinfysioterapeutti

20230810_145052

Anne K., eläintenhoitaja

Kati O., klinikkaeläinhoitaja

Teija S., eläintenhoitaja

Satu V., klinikkaeläinhoitaja

KasarmiVetin tarina

KasarmiVetin tilat sijaitsevat Lahden Hennalan vanhalla kasarmialueella rakennuksessa numero 3, lehmuskujan varrella. Kapteeniksi kutsutun rakennuksen punaiset tiilet on muurattu Venäjän vallan aikana vuosina 1912–1913. Kyseessä on entinen upseerien asuinrakennus, joka on toiminut myöhemmin Hämeen rykmentin oppilasasuntolana.

Kun omalle yritykselle tiloja Lahdesta etsinyt Johanna kuuli, että kasarmin rakennuksia aletaan kunnostaa vuokrausta varten, kaikki tuntui loksahtavan kohdalleen. Johannan lapsuudenkoti oli Hennalassa, ja hän on aina ollut kiinnostunut historiasta ja arvostanut vanhoja rakennuksia.

Mahdollisuus perustaa oma eläinlääkäriasema historialliselle alueelle suojelukohteeseen sinetöi päätöksen yrittäjäksi ryhtymisestä.

Tammikuussa 2021 Kapteenin tarinassa alkoi uusi luku, kun eläinlääkäriasema KasarmiVet aloitti toimintansa. Tervetuloa osaksi tarinaa asiakkaanamme ja yhteistyökumppaninamme!

Kasarmialueen rakennusten historiasta voit lukea lisää täältä.

KasarmiVetin arvot

KasarmiVet on ketjuun kuulumaton, lahtelainen perheyritys, jonka toiminta perustuu seuraaville arvoille:

  • joustavuus; pyritään joustamaan asiakkaan tarpeiden mukaan
  • yksilöllisyys; hoito räätälöidään eläimen tarpeet ja omistajan tilanne huomioiden 
  • rehellisyys ja luotettavuus; asiakas voi luottaa siihen, että hänelle kerrotaan rehellisesti ja avoimesti eläinpotilaan tarvitsemista hoidoista ja vain tarvittavia toimenpiteitä suositellaan ja tehdään.  
  • ystävällisyys ja välittäminen; asiakkaat ja eläinpotilaat kohdataan ystävällisesti ja eläimen kuulumisista välitetään myös eläinlääkärikäynnin jälkeen.

Yhteistyössä

Eläinlääkäri Liisa Urm www.elainlaakariurm.fi.

Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistys

Kotisivujen valokuvista kiitämme Aku Heinosta, Jessica Tammistoa, Anne Huttusta ja Roosa Peltosta.

KasarmiVetin logon ja liikemerkin on suunnitellut Toni Kämppi.

Nettisivujen tekijänä Aku Mattila Visuals.

Tietosuojaseloste

  • Rekisterinpitäjä: MariaMedical Oy (y-tunnus 3149993-2) / KasarmiVet , Kasarmikatu 7 rakennus 3, 15700 Lahti p. 0442434784
    Tietosuojavastaava: Johanna Sillanpää
  • Eläinlääkäriasema KasarmiVetissa käsittelemme potilastietoja EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaisesti.
  • Rekisteriin kerätään tietoja Eläinlääkäriasema KasarmiVetin asiakkaista ja heidän lemmikeistään sujuvan hoitosuhteen ylläpitämiseksi, asiakasyhteydenpidon ja laskutuksen mahdollistamiseksi, sekä lakisääteisten potilasasiakirjojen tallentamiseksi (MMM:n asetus nro 6/EEO/2000). Lisäksi tietoja käytetään tilastollisiin tarkoituksiin ja asiakkaan suostumuksella suoramarkkinointiin.
  • Omien tietojen tarkastamista koskevat yhteydenotot voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected] tai ottamalla yhteyttä klinikalle.
  • Potilastietojärjestelmään keräämme omistajasta seuraavat tiedot: omistajan nimi, osoite ja puhelinnumero sekä tarvittaessa sähköpostiosoite
  • Emme luovuta tietoja kolmansille osapuolille ilman kyseisen henkilön suostumusta pois lukien vakuutusyhtiöt mikäli asiakkaalla ja vakuutusyhtiöllä on sopimus keskenään